sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Terrorismista ja uutisoinnista

Byrokatti on järkyttynyt kansainvälisen median täysin yksipuolisesta uutisoinnista koskien USA:n toimia. Median vaikutus asenteisiin, propaganda tai jopa indoktrinaatio, näkyy jälleen karmealla tavalla kun uutisiin on noussut Afganistanin siviiliuhrit. Yleisin luku viime päivien ilmaiskujen uutisoinnissa on 150 siviiliuhria. Asiasta uutisointi on ollut hyvin vähättelevää. USA on sentään myöntänyt siviiliuhrit. Afganistanissa järjestetyssä opiskelijoiden mielenosoituksessa käytettiin Yhdysvalloista nimitystä "maailman suurin terroristiorganisaatio". Ei välttämättä kovin kaukana totuudesta. Kuvitelkaapa huviksenne kansainvälisen median reaktio, jos 150 yhdysvaltalaista siviiliä kuolee, tavalla tai toisella. Varsinkin toisen valtion sotatoimien seurauksena. Varmasti aika lailla eri tavalla puhuttaisiin aiheesta...

Toinen tuore uutinen liittyy CIA:n toimiin. CIA on kiduttanut vankejaan pitämällä heitä hereillä yhtäjaksoisesti jopa 11 vuorokautta. Vankeja oli kahlittu ja seisotettu niin, ettei nukahtaminen ollut mahdollista.

"Presidentti George W. Bush joutui vuonna 2007 korkeimman oikeiden päätöksen vuoksi allekirjoittamaan Geneven sotavankisopimuksen mukaisen määräyksen, jossa kiellettiin riistämästä vangeilta näiden perustarpeita. Listalle pääsivät muun muassa riittävä vesi, ruoka, suoja ja vaatetus. Unta ei kuitenkaan mainittu.

Bushin hallinto tulkitsi lääketieteen asiantuntijoita niin, että vankien valveilla pitämistä voitiin perustella terveydelle vaarattomana. LA Timesin mukaan asiantuntijat ovat sittemmin kumonneet tulkinnat väärinä." (Lainaus hs.fi)

Ihmisoikeuksia poljetaan siis aina kun siihen on mahdollisuus. Guantanamo on tuoreessa muistissa. Osoittaa täydellistä idiotismia, tai toisena paljon todennäköisempänä vaihtoehtona, erittäin vakavaa ihmisoikeuksista piittaamattomuutta, tulkita tuota Geneven tekstiä tuolla tavalla. 11 vuorokauden hereillä pitäminen on täysin epäinhimillistä ja terveydelle erittäin vaarallista. Puhumattakaan muista "kuulustelumenetelmistä", joita tuona aikana on mahdollisesti käytetty.

3 kommenttia:

  1. Ei se Guantanamo ole pelkästään tuoreessa muistissa, siellä se on edelleen!

    VastaaPoista
  2. Joo mut sitähän ollaan sulkemassa, Guantanamo siis. Toki ne sen sotilastukikohtana sen pitää.

    VastaaPoista
  3. Eikä se ole vain kansainvälinen media, joka uutisoi yksipuolisesti. Kyllä se on meidän Hesarit yms., jotka syyllistyvät aivan samaan. Jokaisen lehden takana vaikuttaa isompi poliittinen koneisto, jonka pillin mukaan tanssitaan ja valitettavan harva kansalainen sitä ymmärtää ja he uskovat kaiken mitä nuo joka päivä postiluukusta tupsahtavat lehdet kirjoittavat.

    VastaaPoista