perjantai 16. lokakuuta 2009

Edustajistonvaalit tulee taas

On jälleen koittanut aika valita ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen, eli edustajiston jäsenet. Vaalihumu on jo laskeutunut kampukselle. Byrokatti nautti kahvia ravintola Oscarissa, kun mainostustauluja kannettiin paikoilleen. Torstaihin mennessä tauluihin oli ilmestynyt vain Warrantin ja GT:n mainokset. Odotettavissa on, että ensi viikolla saapuu myös muiden listojen mainokset.

Vaaleissa on kaikkiaan 160 ehdokasta, joten valinnanvaraa ainakin on. Uudella edustajistolla onkin edessään haasteellisia aikoja, kun VYY pitäisi pelastaa taloudellisesta ahdingosta ja samaan aikaa tarjota jäsenillekkin jonkinlaisia palveluita. Helppoja ratkaisuja tähän tilanteeseen ei ole.

Odotan innolla sitä mihin suuntaan kampanjointi menee. Oscarin kahvipöydässä valitettiin likaisen pelin määrää. Kilpailevaa listaa oli mustamaalattu ja peli on kuulemma likaisempaa kuin koskaan. Tiedä siitä, ainakin VYY:n vaalimainostussäännöt ovat melko tiukat, tiukemmat kuin monissa muissa ylioppilaskunnissa. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus ja rangaistuksia jakaa keskusvaalilautakunta. Sähköpostilistoille spämmääminenhän on kielletty. Viime vaaleissa joku ehdokas kirjoitti sähköpostilistalle viestin, joka ei liittynyt vaaleihin mitenkään. Hän oli kuitenkin unohtanut omaksi allekirjoituksekseen oman vaalinumeronsa. Tämä tulkittiin mainostukseksi ja rangaistukseksi kyseinen ehdokas jouduttiin vetämään yli listan mainoksista. Katti toivookin, että vaaliasiamiehet ovat informoineet omien listojen ehdokkaita tarpeeksi kattavasti etenkin mainostussäännöistä vaaleissa. On harmillista jos tietämätön ehdokas kusee kintuilleen jo ennen kuin lihava nainen on edes virittänyt äänihuuliaan.

Näissä vaaleissa ei mitkään isot rahat pyöri, joten tuskin saadaan aikaiseksi minkäänlaista vaalirahakohua ison maailman tyyliin. Parin viikon mittaan tullaan näkemään kuinka sivistyneenä kampanja mahtaa pysyä. 26.10. on vaalimessut, missä eri listojen ehdokkaat ovat esillä. Messujen yhteydessä on kuulemma myös jonkun sortin vaalipaneeli.

Kaikki Hallarit muistakaa sitten äänestää! Se on ainut keino saada ääni ylioppilaskunnassa kuuluviin. Apuna päätöksenteossa teillä on Suomen ylioppilaskuntien liiton tarjoama vaalikone. Sillä voi metsästää itselleen sopivaa ehdokasta.

Ennakkoäänestys: 28-29.10.
Varsinainen äänestys: 3-4.11.