On jälleen koittanut aika valita ylioppilaskunnan ylimmän päättävän elimen, eli edustajiston jäsenet. Vaalihumu on jo laskeutunut kampukselle. Byrokatti nautti kahvia ravintola Oscarissa, kun mainostustauluja kannettiin paikoilleen. Torstaihin mennessä tauluihin oli ilmestynyt vain Warrantin ja GT:n mainokset. Odotettavissa on, että ensi viikolla saapuu myös muiden listojen mainokset.
Vaaleissa on kaikkiaan 160 ehdokasta, joten valinnanvaraa ainakin on. Uudella edustajistolla onkin edessään haasteellisia aikoja, kun VYY pitäisi pelastaa taloudellisesta ahdingosta ja samaan aikaa tarjota jäsenillekkin jonkinlaisia palveluita. Helppoja ratkaisuja tähän tilanteeseen ei ole.
Odotan innolla sitä mihin suuntaan kampanjointi menee. Oscarin kahvipöydässä valitettiin likaisen pelin määrää. Kilpailevaa listaa oli mustamaalattu ja peli on kuulemma likaisempaa kuin koskaan. Tiedä siitä, ainakin VYY:n vaalimainostussäännöt ovat melko tiukat, tiukemmat kuin monissa muissa ylioppilaskunnissa. Sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus ja rangaistuksia jakaa keskusvaalilautakunta. Sähköpostilistoille spämmääminenhän on kielletty. Viime vaaleissa joku ehdokas kirjoitti sähköpostilistalle viestin, joka ei liittynyt vaaleihin mitenkään. Hän oli kuitenkin unohtanut omaksi allekirjoituksekseen oman vaalinumeronsa. Tämä tulkittiin mainostukseksi ja rangaistukseksi kyseinen ehdokas jouduttiin vetämään yli listan mainoksista. Katti toivookin, että vaaliasiamiehet ovat informoineet omien listojen ehdokkaita tarpeeksi kattavasti etenkin mainostussäännöistä vaaleissa. On harmillista jos tietämätön ehdokas kusee kintuilleen jo ennen kuin lihava nainen on edes virittänyt äänihuuliaan.
Näissä vaaleissa ei mitkään isot rahat pyöri, joten tuskin saadaan aikaiseksi minkäänlaista vaalirahakohua ison maailman tyyliin. Parin viikon mittaan tullaan näkemään kuinka sivistyneenä kampanja mahtaa pysyä. 26.10. on vaalimessut, missä eri listojen ehdokkaat ovat esillä. Messujen yhteydessä on kuulemma myös jonkun sortin vaalipaneeli.
Kaikki Hallarit muistakaa sitten äänestää! Se on ainut keino saada ääni ylioppilaskunnassa kuuluviin. Apuna päätöksenteossa teillä on Suomen ylioppilaskuntien liiton tarjoama vaalikone. Sillä voi metsästää itselleen sopivaa ehdokasta.
Ennakkoäänestys: 28-29.10.
Varsinainen äänestys: 3-4.11.

Olen ajatellut äänestää erästä kampusporvereiden ehdokasta. Kuitenkin epäilen saako monikaan kampusporvari äänensä kuulumaan, vaikka saisivat edaripaikan, koska tuntuu siltä, että kampusporvarien ns. riviehdokkaat hiljennetään, jotta eräiden eniten esillä olevien kampusporvareiden mielipiteet ja kasvot olisivat mahdollisimman paljon esillä. Omasta mielestä nämä esillä olevat kampusporvareiden ehdokkaat pilaavat koko heidän ryhmän maineen. "Me osaamme katsoa myös peiliin"-kommentti kampusporvarilta oli pohjanoteeraus, missä tämä muka näkyy? Siinäkö, että tänä vuonna kampanja on näkyvämpi kuin viime vuonna? Joten voi olla, että äänestän vain siksi jonkin täysin muun listan ehdokasta, jotta kampusporvarit eivät saisi niin paljon ääniä/paikkoja edarissa.
VastaaPoistaJospa nyt kuitenkin jätettäisiin se toisten listojen tai ehdokkaiden mustamaalaus sikseen ja mietittäisiin sen sijaan itselle sopivinta ehdokasta.
VastaaPoistaMinusta olisi kiinnostavampaa esimerkiksi vertailla sitä, mitä nyt ehdolla olevat listat äänestäjille lupaavat, miten realistisia nämä lupaukset ovat ja miten annetut lupaukset heijastuvat ryhmien tähänastisiin saavutuksiin nyt päättyvällä edustajistokaudella.
Tietenkin tämä otetaan mustamaalaamisena. En ole itse ehdolla enkä kannata yhdenkään listan ehdokasta. Kyseenalaistan vain kampusporvareiden tavat toimia.
VastaaPoistaSiitä mustamaalaamisestahan kampusporvarit ovat nyt kovasti itkeneet ympäri kampusta ja vaalitapahtumia. Lieneekö pelko persiissä, ettei vaaleista tulekaan niin helppoa "voittoa" kuin monet heistä kuvittelevat!
VastaaPoistaOscarissa vaaliväittelyä seuratessa tuli aika myötähäpeällinen olo porvariehdokasta kohtaan, oli sen verran ylimielistä puhetta. "Kuinka juuri ME kampusporvarit olemme tämänkin asian saaneet aikaan..."
Sivulta seuranneena tätä tämä vuoden edustajistovaalien farssia ehdotan seuraavaa vuoden 2011 vaaleissa käytettäväksi mainostusstrategiaksi. Tällä pystymme karsimaan kateuden aspektin vaaleista.
VastaaPoistaKaikille heille, jotka ovat liitettävissä VYY:n ja tänään valittavan uuden edustajiston toimintaan ja/tai asettuvat ehdokkaaksi vaaleissa, tulee määrätä vaalikaranteeni. Heidän ei saa ilmestyä kampusalueelle tai mihinkään opiskelijoiden järjestämiin tai opiskelijoille järjestettäviin tapahtumiin vaaleja edeltävän kuukauden aikana.
Kaikenlainen suullinen mainonta kampusalueella tulee kieltää, myöskään kaverit eivät saa mainita ehdokasta. Kaikki ehdokkaiden harjoittama sähköpostiliikenne vaaleja edeltävän kuukauden ajan tulee kiertää kanssaehdokkaista kootun tarkastuslautakunnan kautta.
Ylioppilaslehteen ei tietenkään saa laittaa mainoksia ja eikä lehdessä saa mainita käynnissä olevia edustajistovaaleja mitenkään.
Ainoa sallittu mainostuskeino on vastaaminen suhteellisen surkeaan SYL:n vaalikoneeseen, jossa voisi kysyä kaikenlaista epäoleellista, esim. ruuhkamaksujen asettamisesta Helsinkiin.
Ehdotukseni ovat vapaasti lainattavissa seuraavia vaaleja linjatessa!
Antero