Vassarin herääminen

Byrokatilla on ystävä nimeltään herra B, joka on perinteisen käsityksen mukaan poliittisen kentän vasemmalla laidalla. Herra B on uskonut vahvasti valtion kykyyn ratkaista ongelmia ja on monesti puolustanut valtion ohjaavaa roolia yhteiskunnassa.

Mutta sitten jokin muuttui, herra B joutui puolustamansa järjestelmän uhriksi. Hän ei löytänyt kesäksi töitä ja viimeisenä oljenkortenaan yritti nostaa toimeentulotukea. Sosiaalitoimisto kuitenkin eväsi herra B:n hakemuksen. Tämä ajoi B:n raivon partaalle. "Maahanmuuttajia ja pakolaisia kyllä autetaan, mutta kun rehellinen suomalainen tarvitsee apua sitä ei saa."Tämän jälkeen B alkoi nähdä maailman uusin silmin. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta olikin vain iso tsoukki hänen silmissään. Näitä heräämisiä kaivattaisiin enemmänkin.

Pohjoismainen hyvinvointivaltio oli aikoinaan ideana vallankumouksellinen. Kehitys lähti liikkeelle länsinaapuri Ruotsista ja maata alettiinkin kutsua "kansankodiksi". Nykyistä järjestelmää puolustetaankin usein sillä, että se pitää huolen heikoimmista ja tarjoaa kaikille tasapuoliset mahdollisuudet terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Aikoinaan näin olikin ja suomalainen hyvinvointivaltio on tuonut meille vaurautta ja osaamista mitä arvostetaan kaikkialla maailmassa. Nykyinen järjestelmämme on tullut kuitenkin tiensä päähän. Globalisaatio on muuttanut maailmaa, eikä idea pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta riitä houkuttelemaan tänne osaajia. Meidän on myös mietittävä sitä, miten saamme tuhansia suomalaisia työllistävät yritykset pysymään täällä. Globalisaatio ei ole ainut ongelma, julkisella sektorillamme muhii monia kriisejä. Esimerkiksi kunnissa, joiden vastuulla terveydenhuollon ja koulutuksen järjestäminen on mennään veitsi kurkulla.

Monet haluavat kuitenkin pitää kiinni hyvinvointimallista, vaikka se on rikki eikä palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Varmaan osa hallareistakin ajattelee vain omaa työllistymistään valmistumisen jälkeen. Emme voi kuitenkaan sulkea silmiämme viime aikaiselta kehitykseltä. Verotuksemme ei kannusta työntekoon, sosiaaliturvamme on passivoiva ja julkinen terveydenhuoltomme kärsii resurssipulasta. Tulevaisuus ei näytä kovin ruusuiselta: valtio on rajusti velkaantunut, suurien ikäluokkien jäädessä eläkkeelle veronmaksajia on entistä vähemmän ja kun maahan ei synny uusia Nokian kaltaisia menestystarinoita voidaan ehkä jo puhua eräänlaisesta kriisistä.

Yhteisöllisyys on hyvä juttu, mutta ihmisillä tulisi olla kuitenkin enemmän vastuuta itsestään. Emme voi enää jatkossa pitää valtiota lahja-automaattina, joka auttaa aina kun tulee hätä. Tämä ei ole nykyisessä maailmantaloudessa enää mahdollista. Vaati omakohtaisia kokemuksia ennen kuin herra B otti askeleen oikealle. No ehkä B on edelleen vasemmalla poliittisesti, mutta tunnustaa nyt kuitenkin realiteetit. "Jotain tarttis tehdä" kuten eräs valtiomies aikoinaan sanoi.

En itse halua, että Suomea aletaan kehittää pelkästään markkinavoimien ehdoilla. Siitä on huonoja kokemuksia muualta. Olisi löydettävä hyvä välimuoto yhteisöllisyyden ja yksilönvapauden väliltä. Valtion tulee jatkossakin tukea asioita, jotka ovat tärkeitä. Näitä ovat esimerkiksi vanhusten ja sairaiden hoitaminen ja suomalaisen energia -ja elintarviketeollisuuden omavaraisuus. Opiskelijoita ei myöskään sovi unohtaa, koska tarvitsemme jatkossakin osaajia eri aloille. Mutta miten tämä tukeminen pitäisi hoitaa? Ehkä perustulo voisi olla yksi vaihtoehto, joka myös keventäisi ja selkeyttäisi nykyistä sosiaaliturvaamme.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Perustulo

http://www.vihreat.fi/perustulo

Facebook virtuaalitodellisuuden tuhoutumisen sinettinä

Virtuaalimaailman visiointi alkoi Gibsonin Neuromancerista, joka ilmestyi 1984. Gibson esitti ensimmäiset ajatukset tulevan tietoverkon, Internetin olemuksesta. Tämä uudenlainen bittivirta tulisi muuttamaan sosiaalisen kanssakäymisen muodot ja sisällön sekä muokkaisi yhteiskunnallista todellisuutta enemmän kuin yhteiskunnallinen todellisuus sitä. Yksi keskeinen termi, jota Gibsonista lähtien on käytetty kuvaamaan tällaista utopistista tai ehkä enemmänkin dystopistista maailmaa on ’virtuaalinen’. Sosiaalisessa yhteydessä sanalla tarkoitetaan normaalisti keino-, teko- tai ei-todellisuutta, joka kuitenkin kuvastaa tai toimii ”oikean” todellisuuden alla mahdollistaen ihmisten kanssakäymisen toisten tietoverkkojen ja näiden ”oikeiden” ihmiskäyttäjien kanssa.

Virtuaalitodellisuudesta puhuttiin eniten 90-luvulla, kun internetin yleistyessä syntyi lukematon määrä erilaisia virtuaalipalveluita, niiden kuluttajia ja suurkuluttajia. Erityisenä käyttäjäryhmänä kehittyi nörtit, jotka elivät tässä virtuaalimaailmassa oikean todellisuuden sijaan. Keskustelu nörteistä oli selvästi moraalinen sillä keinotodellisuus ja oikea todellisuus haluttiin arvottaa vastakkaisiksi, selvästi erillisiksi tiloiksi. Oikea todellisuus edusti tavoiteltavia arvoja ja virtuaalitodellisuus kaikkea sellaista, jossa ei kannattanut elää. Puhuttiin elämismaailman aitoudesta ja todellisista sosiaalisista kontakteista. Tärkeimpiä internetelämän vastaisia argumentteja oli käsitys virtuaalitodellisuuden taipumuksesta muuttaa sosiaalinen kanssakäyminen ’epäaitoon’ muotoon. Nettisosiaalisuutta nimitettiin teeskentelyksi, joka ei perustu keskinäiseen luottamukseen tai persoonalliseen ajatuksenvaihtoon vaan kasvokkaisuuden puuttumisen ajateltiin tekevän ihmisyhteyksistä anonyymeja, tyhjiä ja sieluttomia. Näin ihmisen sosiaalinen perusluonne vääristyy ja hänestä tulee laskelmoiva ja itsekeskeinen huijari. Maailmasta tulee paikka, jossa ihmisiä tarvitaan enää vain viihteeksi tai edistämään omia hyötylähtökohtia.

Mitä sitten tapahtuikaan? Verkkopelibuumi syntyi Suomessa kahdella rintamalla. Toisaalla joukkoroolipelit lisäsivät kannatustaan Ultima Onlinen myötä, mutta mielenkiintoisempaa oli alunperin yksinpeliksi tarkoitettujen räiskintä- ja ampumapelien muuttuminen suosituiksi verkkoyhteisöpeleiksi. Quake Team Fortress, Action Quake 2 sekä Counter Strike muuttivat koko Internetin paikaksi, jossa oli tarkoitus yhdistyä toisten pelaajien kanssa ”klaaniksi” ja pelata muita samanlaisia joukkoja vastaan. Pelaajat käyttivät nimimerkkejä, mutta keskustelivat ”otteluistaan” usein omalla irc-kanavalla ja matsien suunnittelun lomassa tuli vaihdettua todellista tietoa itsestä. Näin pelaajat alkoivat vähitellen hahmottaa klaanikavereitaan oikeina persoonallisuuksina. Ajankuvaan sopiva keskustelu Internetelämän syrjäyttävästä vaikutuksesta kävi vilkkaimmillaan. IRC (Internet Relay Chat) nähtiin samanlaiseksi palstaksi kuin Kissin Chat, vaikka IRC oli teknisen luonteensa takia aina enemmän kuin tylsistyneiden varhaisteinien epävarman seksuaali-identiteetin kokeiluareena. IRC ei sopinut anonymiteetin laajentamiseen koska sen avulla käyttäjät pystyi jäljittämään helposti. Samaan aikaan IRC oli lähimpänä virtuaalimaailma käsitettä koska se tarjosi yhteiskunnan pienoiskoossa, ykkösinä ja nollina. Jokaiseen tarkoitukseen, haluun ja harrastukseen löytyi kanava, jossa oli oma yhteisönsä ja sen itse kehittämä kulttuuri sekä yhteisesti jaettu sanasto. Yhteisöihin ei päässyt mukaan noin vain vaan luottamus piti ansaita, kuten oikeassakin elämässä. IRC:n rinnalla Windows Messenger ja AOL muiden pikaviestinohjelmien kanssa tarjosivat sosiaalisen median alkutyypin, jossa yhdistyi anonymiteetti sekä mahdollisuus käyttää nettiä puhelimen tapaan oikeiden ystävien kesken. Pikaviestinohjelmat olivat ahkerassa yrityskäytössä ja niiden hyödyt yrityksen kommunikaation kannalta hoksattiin nopeasti. ”Mese” oli käynnistyvän uuden vuosituhannen kuumin Internetsovellus eikä vähiten siksi, että se yhdisti yksityisen ja yleisen keskustelumahdollisuuden. Mesessä tuntemattomat ja kaikkein läheisimmät olivat omalla yhteystietolistalla peräkkäin.

Myspace muualla, IRC-galleria Suomessa aloitti sosiaalisen median hulabaloon. Myspace oli kohdennettu musiikillisesti, mutta sen tarkoituksena oli, kuten Facebookinkin, todellisten ihmisten yhdistäminen monella eri tasolla. Painopiste oli selvästi jo virtuaalisen ulkopuolella. Virtuaalitodellisuus ei ollut määritelmällisesti sosiaalista yhtä vahvassa mielessä kuin IRL (In Real Life) –kanssakäyminen, mutta nyt, uusien selainpohjaisten verkkosovellusten ansiosta, internetseurustelu alkoi ihmisten mielissä muistuttaa kasvokkaista kohtaamista. Edelleen keskustelukumppani esiintyi tekstinä ruudulla, mutta viritys oli uusi. IRC-galleria saavutti Suomessa massiivisen menestyksen 13 – 25 –vuotiaiden nuorten parissa ja yksinkertaisen kuva-kommentointijärjestelmän päälle alettiin rakentaa sosiaalista portaalia, joka korvaisi suuren osan nuorten jo valmiiksi käyttämistä sivuista. Facebookhengen, sen nykymuodossa voidaan sanoa syntyneen juuri tällä hetkellä. Melkein jokainen IRC-gallerian, tai tuttavallisemmin, galtsun uusista palveluista ja ominaisuuksista keskittyi yhdistämään ihmisiä paremmin toisiinsa. Ja vieläkin enemmän, melkein kaikki uudet tavat hakea seuraa, jokainen uusi infromaatiolaatikko, jonka pystyi täyttämään, keskittyi purkamaan anonymiteettia. Tärkeintä ei ollut ihmisten moninaiset yksilölliset tarpeet, joihin muut ihmiset satunnaisesti yhdistyivät vaan sosiaalinen vuorovaikutus sen persoonallisessa muodossa nousi uusien palveluiden tärkeimmäksi kriteeriksi. On kuin verkkosuunnittelijoiden rahanahneet mielet olisivat kuulleet sosiologien yhteisen huudon vahvemman yhteiskunnallisen integraation puolesta ja aivan kuin nämä samat pääoman arvonlisäyksen sokeat orjat olisivat päättäneet yhdessä ja samanaikaisesti netin toisenlaisesta tulevaisuudesta.

Facebook ylitti puolen miljardin käyttäjän rajan heinäkuussa 2010 eikä paluuta ole. Ihmiset ovat internetissä yhteisönä. Sen lisäksi, että jokaisella on facebookissa oma yhteisönsä, facebook on myös maailmanyhteisö. Sen jäsenillä on yksilölliset tarpeensa ja tyylinsä, mutta kotipesänä on jatkuvasti sama palvelu. Tämän kautta he suunnistavat Internetissäkin. Sivut, joilla he käyvät, on löydetty muiden käyttäjien toimesta, asiat joita he pitävät tärkeänä, löydetään osaksi omasta facebookyhteisöstä, mutta myös maailmanyhteisön kautta. Oma facbebookyhteisö ryhmitellään perheeseen, ystäviin, seurustelukumppaniin, koulukavereihin ja melkein tuntemattomiin. Kaikki tahot osallistuvat facebookjouruiluun ja facebookjulistuksiin. Mikä merkittävintä, facebookyhteisö on otettu oman elämän jäsentäjäksi samanarvoisena kuin IRL-kontaktit. Elämän jäsentäjänä facebookin uutta yhteisöllisyyttä luova olemus näkyy selkeimmin. Se ei ole vain vaihtoehtoinen tapa pitää yhteyttä entisiin tai uusiin tuttaviin. Se on uusi yhteisötila, joka todella tapahtuu In Real Life. Tässäkin yhteisössä on selvästi omat norminsa ja moraalinsa, joiden rikkomisesta rangaistaan välittömästi. Facebookilla voi aiheuttaa konkreettisia sosiaalisia hankaluuksia itselleen täsmälleen samaan tapaan kuin fyysisessä todellisuudessa. Moraalia pidetään kestävän yhteisöllisyyden pakollisena ominaisuutensa ja näyttääkin, että facebook voi maailmanyhteisönä luoda uusia tapoja yhdistää eri maailmankatsomuksia toisiinsa aidolla ja kestävällä tavalla. Yksi syy tälle on aiemmin huonona pidetty virtuaalitodellisuuden keskeinen rajoite: toinen näkyy vain tekstinä tai kuvina ruudulla. Välitön kasvokkaisuus ei välttämättä synnytä positiivista henkilökohtaisuutta tai sosiaalista autenttisuutta vaan nämä ovat pikemminkin virityksiä mielessä, joihin voi päästä montaa kautta. Ykköset ja nollat kelpaavat hyvin.

Naisena olemisen kummallisuus vol 1.

Tiedättekö sen ilmiön, kun nainen on pukeutunut avarakauluksiseen paitaan, ja jos häntä sitten erehtyy katsomaan juuri tuon kauluksen alueelle, nainen vetää paitaa rinnan alueelta äkkiä ylöspäin, ikään kuin peittääkseen itseään? Usein on vielä niin, että paita on erityisen aukinainen rinnan alueelta, mutta tämän seikan huomioiminen saa naisessa aikaan äkkinäisen reaktion, jossa avoin paita yritetään muuttaa vähemmän avoimeksi. Mitä naiset todellisuudessa tekevät paitaa nostaessaan ja miksi he toimivat näin?


Kun naisen rintavakoa katsoo, ja hän vastaa tähän nostamalla kangasta ylöspäin, useimmiten nostoa seuraa myös vihainen katse, kulmien kurtistus sekä tutun tuijottajan ollessa kyseessä vielä jokin hätääntynyt kommentti tai kysymys oman pukeutumisen soveliaisuudesta. Naisella on selvästi siis epämukava olo paitansa kanssa.


Äkkiseltään ajateltuna ja erityisesti naisen näkökulmasta toiminta tuntuu hullunkuriselta. Onhan hän itse valinnut paitansa, jonka tarkoituksena on korostaa rintojen seutua, tuoda rintoja esille. Hän on itse tehnyt päätöksen, jonka seurauksena hän pitää paitaa, mutta silti tuntuu, ettei hän haluaisi pitää samaista vaatekappaletta. Ehkä meidän pitää ottaa huomioon, että nainen ei ole tietoisesti valinnut rintoja korostavaa paitaa vaan ainoastaan paidan, jossa sattuu olemaan leveä kaula-aukko. Nainen on voinut tykätä vain paidan väristä tai mallista kaula-aukkoa lukuunottamatta. Silti hän on valinnut paidan tietoisena kaula-aukosta ja sen merkityksistä. Asettuvatko naiset sosiaalisesti epämukavaan tilanteeseen pitääkseen päällään vaatekappaletta, jossa on kiva kuvio? Kai joskus. Silti kuvaamaamme ilmiötä näkee erityisesti naisilla, jotka pitävät usein rintoja korostavia paitoja. Voitaneen siis sanoa, että useimmissa tapauksissa nainen on ainakin ostopäätöstä tehdessään ollut tyytyväinen siihen, että hän saa juuri tämän paidan, jossa rinnat ovat esillä.


Ilmiön erikoislaatuisuutta tutkittaessa on asiallista kysyä: esiintyykö miehillä samanlaista käytöstä? Korjaileeko miehet asusteitaan, kun he huomaavat jonkun katsovan? Sisällytämme kysymykseemme sen itsestään selvän seikan, että naisten pukeutumisella on miesten pukeutumisesta eroava merkitys niin suhteessa naiseuteen kuin mieheyteenkin. Naiset asennoituvat vaatteisiinsa toisin kuin miehet omiinsa. Mutta jos ja kun miehet korjailevat vaatteitaan toisten katsoessa, onko se samanlaista? Miehet saattavat korjata paitaansa, esimerkiksi nostamalla hihojaan ylös tai laittamalla paidan housuihin. Useammin kuin naiset, miehet myös vähentävät vaatteita korjaten asukokonaisuuttaan. Miesten "itsensä korjaaminen" tuntuu asettavan heidät enemmän esille ja mikä olennaisinta; miehet tuntuvat haluavan itse olla enemmän esillä! Nostamalla hihojaan, he haluavat korostaa käsivarsiensa lihaksia ja laittamalla paidan housuihin, he tuovat esiin koko vartalonsa vaatteiden alta.


Kysymyksemme alkaa muotoutua. Miksi nainen ahdistuu kohdatessaan katseen, mutta mies innostuu? Vastaus on muutakin kuin, että nainen on usein sosiaalisesti epävarmempi kuin mies. Tällainen vastaus olisi sikälikin epätyydyttävä, että naista pidetään kyvyiltään huomattavasti taitavampana ja monipuolisempana sosiaalisena toimijana kuin miestä. Se mitä naista katsottaessa tapahtuu, selittää ilmiön. Nainen pystyy tuntemaan olonsa varmaksi, hän pystyy ajattelemaan itseään oikeana subjektina, toimijana, persoonana, siihen asti, kunnes näkee miehen katsovan hänen tissejään. Nainen muuttuu välittömästi omassa olemisessaan kohteeksi, objektiksi. Hän onkin jotain vain miehelle, ei mitään itselleen. Ei varsinkaan se tyttö, joka halusi olla tissit esillä. Tämä äkkinäinen oman aseman muuttuminen saa naisen sisällä aikaan äärimmäisen ristiriidan, johon nainen voi reagoida vain yhdellä tavalla. Muuttumalla siksi objektiksi, joksi hän itsensä jo tuntee. Nainen vetää paitansa ylöspäin ja kertoo miehelle ja koko maailmalle, että hän ei ole valinnut paitaansa, hän ei ole valinnut tissiensä esittelyä vaan sen on tehnyt jälleen kerran: mies.

Uuden vuoden uusi wanha

Byrokatin uusivuosiblogi tulee yli puoli vuotta myöhässä, mutta tämä johtuu vain siitä, että byrokatti on ollut rakentamassa uutta vuottaan eikä ainoastaan käymässä keskustelua, veronmaksajien rahoilla!

On syytä miettiä uuden vuosikymmenen merkitystä. Yhteiskuntatieteilijät sanovat, että vuosikymmenen olemus luodaan vasta jälkeenpäin. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin merkitykset luodaan jälkeenpäin siksi, että on hankala muodostaa jäsenneltyä kuvaa "meneillään olevasta." Toiseksi merkitykset "luodaan" sillä sellaisenaan millään vuosikymmenellä ei ole yhtä maailmankatsomuksellista suuntaa tai lokeroa, joka alkaisi ensimmäinen päivänä ja loppuisi 31.12 saman vuosikymmenen lopussa. Voidaan jotenkin pistää merkille vuosikymmenen aikana liikkuvia trendejä, koulukuntia ja totuttuja käsityksiä, mutta mitään selväpiirteistä vuosikymmenelle ominaista arvojärjestelmää on vaikea löytää. Sekin mikä muuttuu, saattaa koskea asteittain vain Schengen-maita tai pohjoismaista melkein kuollutta hyvinvointivaltiota.

2000-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä voidaan sanoa, että se aloitti erilaisia trendejä kuin 90-luku. Vuosikymmenen luotu olemus tarkoittaa myös ihmisten omaa ymmärtämistä vuosikymmenen vaihtumisesta. Edellisen vuosikymmenen kohdalla vaihtui myös vuosituhat ja se tuntuu ihmisistä merkitykselliseltä. Tällä on ainakin vaikutusta omaan elämään ja vaikutusmahdollisuuksista riippuen myös toisten. Ei ole vaikea kuvitella, että scifiutopioita mielessään rakentava pohatta alkaa harrastamaan erilaista yhteiskunnallista vaikuttamista ja rahojen suuntaamista vain siksi, että ollaan siirrytty uudelle vuosituhannelle.

90-luku tullaan muistamaan suurten vallankumousten ja valtioiden itsenäistymisen sekä luomisen aikakautena. Se muistetaan myös kapitalismin viimeisestä kuoliniskusta kommunismille. Alettiin puhua historian kuolemasta tai suurten kertomusten kuolemasta siksi, että kapitalismille tai oikeastaan markkinaliberalismille ei löydetty enää sellaista kokonaistavaltaista, ideologista vaihtoehtoa, joka olisi voinut haastaa vallitsevan kehityksen. Edelleen eteenpäin menevä yksilöllistymiskehitys ja erityisesti informaatioteknologian vallankumous Internetin ja kännyköiden läpimurron myötä, loi sellaiset puitteet, jossa globaali talous ja uudenlainen ihmiskäsitys nivoutuu yhteen. Modernin ihmisen yksilöllisyys on piirre, joka voi vain saadaa yhä yksilölllisempiä muotoja. Positiivisesta vapaudesta (minulla on oikeus johonkin!) ollaan siirrytty jo lähes kokonaan korostamaan negatiivista vapautta (minulla on oikeus olla ilman jotain). On vaikea kuvitella solidaaristen kytkösten ainakaan vahvistustan, joskin ne voivat saada uusia muotoja. Kysymys onkin riittääkö tämä säilyttämään yhteiskuntarauhan ja/tai demokraattisen järjestelmän sellaisenaan kuin me sen tunnemme?