On syytä miettiä uuden vuosikymmenen merkitystä. Yhteiskuntatieteilijät sanovat, että vuosikymmenen olemus luodaan vasta jälkeenpäin. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin merkitykset luodaan jälkeenpäin siksi, että on hankala muodostaa jäsenneltyä kuvaa "meneillään olevasta." Toiseksi merkitykset "luodaan" sillä sellaisenaan millään vuosikymmenellä ei ole yhtä maailmankatsomuksellista suuntaa tai lokeroa, joka alkaisi ensimmäinen päivänä ja loppuisi 31.12 saman vuosikymmenen lopussa. Voidaan jotenkin pistää merkille vuosikymmenen aikana liikkuvia trendejä, koulukuntia ja totuttuja käsityksiä, mutta mitään selväpiirteistä vuosikymmenelle ominaista arvojärjestelmää on vaikea löytää. Sekin mikä muuttuu, saattaa koskea asteittain vain Schengen-maita tai pohjoismaista melkein kuollutta hyvinvointivaltiota.
2000-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä voidaan sanoa, että se aloitti erilaisia trendejä kuin 90-luku. Vuosikymmenen luotu olemus tarkoittaa myös ihmisten omaa ymmärtämistä vuosikymmenen vaihtumisesta. Edellisen vuosikymmenen kohdalla vaihtui myös vuosituhat ja se tuntuu ihmisistä merkitykselliseltä. Tällä on ainakin vaikutusta omaan elämään ja vaikutusmahdollisuuksista riippuen myös toisten. Ei ole vaikea kuvitella, että scifiutopioita mielessään rakentava pohatta alkaa harrastamaan erilaista yhteiskunnallista vaikuttamista ja rahojen suuntaamista vain siksi, että ollaan siirrytty uudelle vuosituhannelle.
90-luku tullaan muistamaan suurten vallankumousten ja valtioiden itsenäistymisen sekä luomisen aikakautena. Se muistetaan myös kapitalismin viimeisestä kuoliniskusta kommunismille. Alettiin puhua historian kuolemasta tai suurten kertomusten kuolemasta siksi, että kapitalismille tai oikeastaan markkinaliberalismille ei löydetty enää sellaista kokonaistavaltaista, ideologista vaihtoehtoa, joka olisi voinut haastaa vallitsevan kehityksen. Edelleen eteenpäin menevä yksilöllistymiskehitys ja erityisesti informaatioteknologian vallankumous Internetin ja kännyköiden läpimurron myötä, loi sellaiset puitteet, jossa globaali talous ja uudenlainen ihmiskäsitys nivoutuu yhteen. Modernin ihmisen yksilöllisyys on piirre, joka voi vain saadaa yhä yksilölllisempiä muotoja. Positiivisesta vapaudesta (minulla on oikeus johonkin!) ollaan siirrytty jo lähes kokonaan korostamaan negatiivista vapautta (minulla on oikeus olla ilman jotain). On vaikea kuvitella solidaaristen kytkösten ainakaan vahvistustan, joskin ne voivat saada uusia muotoja. Kysymys onkin riittääkö tämä säilyttämään yhteiskuntarauhan ja/tai demokraattisen järjestelmän sellaisenaan kuin me sen tunnemme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti